Eliötyöryhmät

Lajien suojelua ja hoitoa Suomessa edistävät eri lajien ja eliöryhmien asiantuntijatyöryhmät. Työryhmien jäseninä on tutkijoita, ympäristöhallinnon asiantuntijoita ja ammattilaisen tasoisia harrastajia. Eliötyöryhmien tärkein tehtävä on arvioida Suomen lajiston uhanalaisuus kymmenen vuoden välein. Työryhmien jäsenet antavat myös tärkeää asiantuntija-apua viranomaisille erilaisissa lajien suojeluun liittyvissä kysymyksissä. Työryhmät toimivat lajien uhanalaisuuden arviointia ja seurantaa edistävän pysyvän ohjausryhmän (LAUHA) ohjauksessa.

Valkoselkätikka puun rungolla.
Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on erittäin uhanalainen (EN) ja se on EU:n luontodirektiivin suojelema laji. © Tuomas Lahti.

Tavoitteena tietoisuus

Työryhmien tärkeimpänä tavoitteena on uhanalaisten lajien suojelun edistäminen ja lajien uhanalaistumisen arviointeihin osallistuminen. Tavoitteena on myös lisätä tietoa ja tietoisuutta lajistosta yleensä, lajien esiintymisestä sekä niiden ekologiasta. Lisäksi työryhmät edistävät tutkijoiden, hallinnon ja harrastajien välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua.

Ympäristöhallinto yhteistyössä

Ensimmäisten työryhmien toiminta alkoi Maailman Luonnon Säätiön (WWF) Suomen rahaston alaisuudessa. WWF:llä on edelleen kolme yhden tai kahden lajin suojelua edistävää lajityöryhmää (naali, kiljuhanhi ja merihylkeet). Ympäristöhallinnon aloitteesta on myöhemmin perustettu uusia eliötyöryhmiä.

Osa työryhmien jäsenistä työskentelee ympäristöhallinnossa, luonnontieteellisissä museoissa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Mukana on myös monia harrastajia. Suomen ympäristökeskus SYKE osallistuu eliötyöryhmien työhön ja tukee niiden toimintaa.

Eliötyöryhmien yhteystiedot

Kasvityöryhmä

pj. Terhi Ryttäri, puh. 0295 251 585, etunimi.sukunimi@syke.fi
siht. Aapo Ahola, puh. 0295 252 234, etunimi.sukunimi@syke.fi

Makrolevätyöryhmä

pj. Kirsi Kostamo, puh. 0295 251 315, etunimi.sukunimi@syke.fi
siht. Heidi Arponen, puh. 020 639 4680, etunimi.sukunimi@metsa.fi

Sammaltyöryhmä

pj. Kimmo Syrjänen, puh. 0295 251 666, etunimi.sukunimi@syke.fi
siht. Kati Pihlaja, nimi@utu.fi [nimi=kmpihl]

Jäkälätyöryhmä

pj. Juha Pykälä, puh. 0295 251 528, etunimi.sukunimi@syke.fi
siht. Kimmo Jääskeläinen, nimi@gmail.com [nimi=jaaskimmo]

Sienityöryhmä

pj. Lasse Kosonen, nimi@hotmail.com [nimi=laskos44]
siht. Tea von Bonsdorff-Salminen, puh. 050 318 5199, etunimi.sukunimi@helsinki.fi [sukunimi=vonbonsdorff]

Hyönteistensuojelun neuvottelukunta

pj. Reima Leinonen, puh. 040 529 6896, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
siht. Juha Pöyry, puh. 0400 148 665, etunimi.sukunimi@syke.fi

Perhostensuojelutoimikunta

pj. Erkki Laasonen, sukunimi@kolumbus.fi
siht. Hannu Koski, nimi@kolumbus.fi [nimi=hkoski]
Toimii Suomen Perhostutkijain Seura ry:n alaisena, seuran toiminnanjoht. Jari Kaitila, puh. 050 586 8531, etunimi.sukunimi@perhostutkijainseura.fi

Kovakuoriaistyöryhmä

pj. Petri Martikainen, puh. 050 3721 529, etunimi.sukunimi@uef.fi
siht. Jaakko Mattila, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Pistiäistyöryhmä

pj. Juho Paukkunen, puh. 029 412 8644, etunimi.sukunimi@helsinki.fi
siht. Reima Leinonen, puh. 040 529 6896, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Hemiptera-työryhmä

(nivelkärsäiset, verkkosiipiset, kaislakorennot, käärmekorennot, kärsäkorennot,  jäytiäiset, ripsiäiset, suorasiipiset, pihtihäntäiset, torakat)
pj. Arto Muinonen, etunimisukunimi@gmail.com
siht. Jukka Kettunen, nimi@kuopio.fi [nimi=jukka.olavi.kettunen]

Dipteraryhmä

pj. Jaakko Pohjoismäki, etunimi.sukunimi@uef.fi
siht. Kaj Winqvist, nimi@gmail.com [nimi=zeitkajw]

Vesihyönteisryhmä

pj. Jari Ilmonen, etunimi.sukunimi@gmail.com
siht. Jukka Salmela, etunimi.sukunimi@gmail.com [jukka.e.salmela]

Hämähäkkityöryhmä

(hämähäkkieläimet, tuhatjalkaiset, kolmisukahäntäiset, hyppyhäntäiset)
pj. Varpu Vahtera, etunimi.sukunimi@gmail.com
siht. Riikka Elo, nimi@utu.fi [nimi=riaelo]

Äyriäistyöryhmä

(Äyriäiset, nivelmadot, polttiaiseläimet, sammaleläimet, makkaramadot, nauhamadot)
pj. Ari Laine, puh. 020 639 4331, etunimi.sukunimi@metsa.fi

Nilviäistyöryhmä

pj. Ulla-Maija Liukko, 0295 251 387, etunimi.sukunimi@syke.fi
siht. Katriina Könönen, puh. 050 304 3191, etunimi.sukunimi@syke.fi

Kalatyöryhmä(Luonnovarakeskuksen asiantuntijatyöryhmä)

Yhteyshenkilöt:
Mikko Olin, puh. 0295 322 308, etunimi.sukunimi@luke.fi
Sanna Kuningas, puh. 0295 326 026, etunimi.sukunimi@luke.fi

Sammakkoeläin - ja matelijatyöryhmä

pj. Jarmo Saarikivi, etunimi.sukunimi@helsinki.fi
siht. Ulla-Maija Liukko, puh. 0295 251 387, etunimi.sukunimi@syke.fi

Lintutyöryhmä

pj. Aleksi Lehikoinen, puh. 050 318 2340, etunimi.sukunimi@helsinki.fi
siht. Aili Jukarainen, puh. 0295 251 549, etunimi.sukunimi@syke.fi

Nisäkästyöryhmä

(Toimii Suomen nisäkästieteellisen seuran alaisuudessa)
pj. Heikki Henttonen, ext.etunimi.sukunimi@luke.fi
siht. Ulla-Maija Liukko, 0295 251 387, etunimi.sukunimi@syke.fi

Lisätietoja

Kasvit

Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

Eläimet

Vanhempi tutkija Ulla-Maija Liukko, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

Julkaistu 16.5.2013 klo 13.01, päivitetty 22.11.2022 klo 9.52
Kohderyhmä: