Etusivu > Ajankohtaista > Levätilannekatsaukset Sinilevätilannekatsaukset Valtakunnallisia sinileväkatsauksia julkaistaan kesällä kerran viikossa torstaisin. Tiedot perustuvat ympäristöviranomaisten keräämiin tietoihin. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset julkaisevat sinileväkatsauksia alueiltaan tilanteen mukaan kesän aikana.Vuoden 2023 sinilevätilannekatsaukset (sttinfo.fi) Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi 1.6.2023 Aiempien vuosien sinilevätilannekatsaukset Sinileväkukintojen riski on kesällä Suomen merialueilla huomattava – lämmin ja aurinkoinen sää voi kasvattaa kukinnat voimakkaiksi 6.6.2019 Voimakkaiden ja laajojen sinileväkukintojen riski Suomen merialueella on viime vuosien tasoa, sillä ravinnetilanne on pitkälti pysynyt ennallaan. Sinilevälauttojen muodostumisriski on tänä kesänä huomattava Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja suurimmassa osassa Saaristomerta. Kaakkoisella Selkämerellä riski on kohtalainen. Riskin toteutumisen ratkaisee kesän sää. Valtakunnallinen leväkatsaus 4.8.2016: Sinileväkukinnat vähentyneet, Saaristomerellä vielä runsaitakin esiintymiä 4.8.2016 Sinilevähavainnot ovat huomattavasti vähentyneet viime viikosta sekä merellä että sisävesillä. Runsaita esiintymiä on vielä havaittu paikoin Saaristomereltä. Sisävesillä levää on nyt ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Valtakunnallinen leväkatsaus 6.8.2015: Merialueilla runsaasti sinilevää, järvillä kukinnat vähentyneet hieman 6.8.2015 Sinileväkukintoja on havaittu runsaasti eteläisellä Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella. Havaintoja on tehty myös Suomen eteläisillä rannikkoalueilla. Järvillä sen sijaan sinileväkukintoja on edelleen vuodenaikaan nähden tavallista vähemmän, vaikka yksittäisiä runsaita esiintymiä on havaittu sisävesilläkin. Lisää tiedotteita Julkaistu 6.5.2013 klo 9.08, päivitetty 2.6.2023 klo 13.27 Suomeksi På svenska In English Aihealue: joet, järvet, leväkukinta, meri, rehevöityminen, sinilevät Kohderyhmä: ei käyttäjäroolia Jaa: Palaute sivun vastuuhenkilölle Tulosta sivu