Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskuksen seitsemän suositusta hallitusohjelman valmisteluun

 

20.4.2023
Suomen ympäristökeskus on julkaissut omat suosituksensa hallitusohjelman 2023 – 2027 valmisteluun. Suositusten ydinviesti on, että viisas talouskuri ja -kasvu antavat parhaimmillaan hyvät edellytykset kestävyysmurrokselle. Järjestelmätasoinen yhteiskunnallinen muutos on kaikkien yhteinen etu, kun se toteutetaan oikeudenmukaisesti.

Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi (stt.fi)

Merimaisema.
© Riku Lumiaro / Syke

Tiedote 1.6.2023
Merialueilla levien kevätkukinta kuluttaa typen mutta jättää yhä kesäksi fosforiravinnetta sinileville. Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi.

Vuonna 2021 kuntien ilmastopäästöt pysyivät edellisvuoden tasolla (stt.fi)

Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 2005–2021
© Suomen ympäristökeskus Syke

Tiedote 30.5.2023
Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuntien vuoden 2021 yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt pysyivät edellisvuoden tasolla. Vaikka lämmitystavoissa tapahtui edelleen siirtymää vähähiilisiin ratkaisuihin, myönteistä päästökehitystä hidasti etenkin edellisvuotta suurempi rakennusten lämmitysenergian kulutus.

Tapahtumat

Lisää tapahtumia

Uusin blogi

 

Mika Raateoja ja Jenni Attila: Ympäristön seuranta on uuden edessä

Ympäristön seurantaa tulisi kehittää joustavammaksi, nouseviin ilmiöihin paneutuvaksi ja paikallistason ongelmiin pureutuvaksi, kirjoittavat Mika Raateoja ja Jenni Attila Ratkaisuja-blogissaan. Ympäristötiedon tuotannon tulee olla kustannustehokasta ja jakelun nopeaa. Tieto tulee myös paketoida käyttäjille räätälöityyn muotoon.

Uusin uutiskirje

© Sari Väisänen

Suomen ympäristökeskuksen toimittama Vesikirje kertoo jälleen vesiensuojelun ja vesialan ajankohtaisista aiheista. Maaliskuun Vesikirjeestä voit lukea vesihuollon tilaa esittelevästä työkalusta, YK:n suuresta vesikokouksesta ja uudistuneesta ymparisto.fi-palvelusta sekä vesiaiheisista hankkeista.

Kaikki uutiskirjeet

Vesitilanne

Vastuullisuusraportti

Tavoitteena yhteiskunnan kestävyysmurros ja päästövähennykset

Syke on julkaissut vastuullisuusraportin oman toimintansa vaikutuksesta YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin vuonna 2022. Raportissa kuvataan myös Syken oman toiminnan vastuullisuuden johtamista ja hiilijalanjälkeä.

Muovi

Muovit, ympäristö ja kiertotalous

Tietoa muovien kiertotaloudesta ja roskaantumisesta löytyy nyt materiaalitkiertoon.fi/muovit

Kestävyysloikka

Jaa edistyksellinen tekosi Kestävyysloikka.fi:ssä! 

Kestävyysmurros saadaan aikaan yhdessä! Syken kehittämä Kestävyysloikka.fi on kaikille avoin tietopankki ja jakamisalusta edistyksellisille ilmasto-, kiertotalous- ja luontoratkaisuille.  

Uusimmat tieteelliset artikkelit ja julkaisut